YLEISESTI

Pitkäkarvainen collie on erinomainen käyttökoira, jonka kanssa voi harrastaa monenlaisia lajeja. Alunperin rotu on tarkoitettu paimenkoiraksi, joten pyrin säilyttämään kasvatustyössäni viettiä rodun alkuperäiseen tarkoitukseen. Pitkäkarvainen collie on luonteeltaan ystävällinen ja lempeä, joten se soveltuu myös seurakoiraksi. Se on kuitenkin myös toiminnanhaluinen, joten pelkäksi kotikoiraksi en kasvattiani myy. Arvostan koirassa sen luonnetta, terveyttä, rodunomaisuutta ja ulkonäköä. Ulkonäkö ei kuitenkaan ole koirassa se pääasia, vaan se, kuinka hyvä työskentelykyky ja kuinka koira keskittyy tekemäänsä asiaan. Keskittyneisyys on tärkeää varsinkin silloin, jos koiran kanssa alkaa harjoittelemaan jotakin lajia, jossa ei pärjää, jos koira ei keskity harjoitteluun ja oppimiseen. Ulkonäkö on myös tärkeä osa koiraa, etenkin jos koiran kanssa haluaa painottaa näyttelyihin. Pyrin kasvattamaan mahdollisimman rodunomaisia collieita niin toimintakyvyltään, luonteeltaan, kuin ulkonäöltäänkin.
Kasvattieni omistajilta vaadin ehdotonta sitoutumista kasvatistani huolehtimiseen ja sen kanssa kisaamiseen koko koiran elämän ajan. En vaadi kasvattini omistajalta minkäänlaista ns. himokisautusta, mutta en myöskään myy kasvattiani pelkäksi kotikoiraksi, kuten aiemmin jo mainitsin. Tärkein asia on kuitenkin pysyvä koti. Toivoisin koiran saavuttavan elämänsä aikana ainakin yhden valionarvon käyttöpuolelta, sekä BH-, eli käyttäytymiskokeen hyväksytysti läpi. Tietyissä tilanteissa autan muitakin, kuin vain minulta sijoituskoiran ottanutta ihmistä kasvattini kisautuksessa, jos omistajalla on hyvä syy tähän.
VANHEMMAT & SUKU
Suku on yksi tärkeä osa vanhempien valinnassa. Aivan ensimmäiseksi tarkastan, ettei mahdollisilla vanhemmilla ole samoja koiria lähisuvussa, tai mahdollisesti suvussa ollenkaan. Jos päätän teettää pentueen todella yleisen suvun omaavalle koiralle, pyrin käyttämään toisena vanhempana joko evm- sukuista tai koiraa, jota ei ole ollenkaan virtuaalimaailmassa (evm). Toinen merkittävä tekijä vanhempien valinnassa on väri. Noudatan IRL- collieiden sallittuja väriyhdistelmiä, eli en teetä pentuetta vanhemmilla, joiden väriyhdistelmä ei ole sallittu. Hyvä esimerkki tästä on esimerkiksi soopeli x blue merle yhdistelmä. En myöskään haluaisi kasvattieni omistajien pistävän kasvatilleni sellaisen koiran kuvia, jonka väristä ei kyseisestä yhdistelmästä voi syntyä. Tätä en kuitenkaan ala kieltämään, sillä ymmärrän hyvin, jos joku haluaa pennun tietystä yhdistelmästä, mutta tämän väriselle koiralle ei löydy kuvia. Toivoisin kuitenkin hartaasti, että sallittuja väriyhdistelmiä noudatettaisiin kasvattieni kohdalla.
Terveys ja luonne ovat kuitenkin tärkeimmät pointit vanhempien kohdalla. Agressiivinen tai muuten luonteeltaan poikkeava koira ei sovellu jalostukseen, sama pätee koiraan, joka sairastaa jonkinlaista perinnöllistä sairautta. Muuten sairaan koiran kohdalla tärkein on tietenkin koiran oma terveys. Koska pentueita syntyy aika harvoin, minulle on tärkeää, ettei todella nuorella ja kisaamattomalla koiralla teetetä pentuetta. Itse yritän hankkia koiralle mahdollisimman paljon meriittejä ennen pentueen teettämistä. Kasvatiltani vaadin pentueeseen vähintään sen verran kisautusta, kuin yleisesti- osiossa mainitsin.
SIJOITUSKOIRASOPIMUS
Jos olen teettämässä pentuetta sellaisesta suvusta, jota ehdottomasti haluaisin jatkaa, saatan sijoittaa siitä nartun tai uroksen, mutta useimmiten kuitenkin nartun. Jos olet ottamassa minulta sijoituskoiraa, sinun täytyy miettiä tarkasti, oletko valmis sen myötä tuleviin vaatimuksiin. Sijoitan kasvattini yhden pentueen sopimuksella, eli saan teettää koiralla yhden pentueen omiin nimiini, ennen kuin saat käyttää sitä jalostukseen. Ennen pentuetta vaadin kasvattini omistajalta aktiivista yhteydenpitoa ja kisautusta. Pentueen teetän sitten, kun koira on saavuttanut ainakin paimennus-, tottelevaisuus- ja käyttövalionarvon, sekä suorittanut BH- kokeen hyväksytysti. Sopimus voidaan purkaa, jos molemmat osapuolet ovat sitä mieltä, että se on tarpeellista. Autan myös mielelläni sijoituskoiran kisaamisessa, siitä voimme sopia erikseen sopimuksenteon yhteydessä.
MYYNTIEHDOT

Toivoisin kasvatilleni suhteellisen aktiivista kisautusta, mutta ennenkaikkea pysyvää kotia. Ehdoton vaatimukseni on, että kasvattini kanssa tullaan kisaamaan paimennuksessa, mutta toivoisin, että se saisi kisakokemusta myös jostakin muustakin lajista. Tällaisia lajeja ovat mm. tottelevaisuus, palveluskoiralajit ja agility. Halausin myös kuulla kasvattini kuulumisia aina välillä, jos niitä ei ala kuulumaan, saatan itse tulla kyselemään kuulumisia. Jos koiran sivuilla ei näy minkäänlaista päivittelyä, enkä kuule kuulumisia pitkään aikaan, saatan ensiksi ottaa yhteyttä omistajaan, ja jos sekään ei tuota tulosta, minulla on oikeus ottaa kasvattini pois. Tästä ei kuitenkaan kannata ottaa minkäänlaista stressiä, otan aina ensiksi yhteyttä, ennen kuin alan tekemään mitään päätöksiä. Näiden ehtojen tarkoituksena on varmistaa, että kasvattini saa varmasti parhaan mahdollisen kodin.
• Pentua ottessasi, sinun täytyy olla varma, että koiralle riittää aikaa, ja että sen kanssa kisataan tasapuolisesti muiden koiriesi kanssa.
• Jos aiot myydä koiran, otat ensiksi yhteyttä minuun, jotta voimme sopia kumpi etsii koiralle uuden omistajan.
• Sinun on ilmoitettava valioitumisesta, pentuesuunnitelmista ja koiran kuolemasta. Kahteen jälkimmäiseen minulla on sananvaltaa.
• Sinun on ilmoitettava minulle osoitteenmuutoksista, jotta voisin päivitellä ne pentueen omalle sivulle.
• Haluan kuulla koiran kuulumisia mielellään ainakin kerran parissa kuukaudessa, mieluiten useimminkin.
SUUNNITELMIA
2009 kesälle/syksylle olisi suunnitteilla pentuja tricolour x soopeli yhdistelmästä. Isänä tulee toimimaan luultavasti oma koirani
Arttu, eli Spring Ajatusten Armoilla. Artun meriitteihin kuuluu BH vPVA vFBV vFIN & LT & DK MVA Jk3, joista osa on vahvistamattomia. Ennen pentuetta tavoitteenani olisi kisata Arttu ainakin käyttö- ja tottelevaisuusvalioksi. Sen lisäksi Arttu tarvitsee enää vähän pisteitä koiratanssista, tullakseen valioksi. Tuloksia löytyy näiden lisäksi myös maastoesteestä ja vesipelastuksesta, joissa molemmissa Arttu kisaa avoimessa luokassa.
Emänä tulen luultavasti käyttämään tricolour- väristä hollantilaista evm. narttua Mayroad Daylightia, tutummin Deliä. Del on menestynyt todella hyvin etenkin näyttöpuolella, mutta ei käyttölajeissakaan hullummin ole mennyt. Todella monipuolisia pentuja siis luvassa! Pentueesta tulee lisää informaatiota lähempänä ajankohtaa. Otan vastaan alustavia varauksia, ja kuulisin mielelläni, jos mielenkiintoa tätä pentuetta kohtaan löytyy.
ulkoasu (c) Fanni & koodaus Nisha, ulkoasun kuvat Judy's Magician & sivun koristekuvat Woodland Collies