Kasvatusperiaatteeni

collie-smooth collie-smooth collie-smooth

Kasvatustyöni periaatteena ovat hyvä luonne, tasapainoinen ja terve rakenne sekä alkuperäinen käyttötarkoitus. Pyrin siihen, että koira on mahdollisimman rotumääritelmän mukainen ja se solveltuu käytön lisäksi myös näyttöön. Luonne on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, joten pyrin siihen, että jokainen kasvattini on ihmisystävällinen, sosiaalinen ja helposti motivoitavissa. Toiminnanhaluisten rotujen takia pyrin kisaamaan monessa lajissa, esimerkiksi tokossa, agilityssä, paimennuksessa ja pk-lajeissa.

Pentueita teetän vain kisanneilla koirilla. Kasvattieni jalostuskäytön päätän loppukädessä minä, mutta Sinulla on oikeus suunnitella pentuetta. Pentueet ovat ajankohtaisia silloin, kun koiralta läytyy BH-koe, vähintään 2 valionarvoa, tuloksia monipuolisesti sekä näyttelyistä laatuarvosana erittäin hyvä. Kasvatit voivat olla piirroskuvallisia tai valokuvallisia. Kuvattomia koiria en mielellään haluaisi ja samoista paikoista (ja samoista koirista) olevia kuvia ei olisi suositeltavaa käyttää oli luvat sitten minulla tai jollakin toisella virtuaalikasvattajalla. Kasvattini saavat kiertää ainoastaan 2 kodissa myynnin jälkeen (3 kerralla koira automaattisesti minulle) eikä niitä saa myydä "pentuekodistaan" ennen, kuin 2 kuukautta on todellisessa elämässä kulunut.

Tulossa olevat pentueet

collie-smooth collie-smooth

Isänä hyväsukuinen soopeliuros Filyra's Like My Style "Sergei". Sergei omaa hyvän luonteen ja vahvan hermorakenteen ja on erityisesti lapsiystävällinen. Helposti motivoitavissa oleva iloinen kaveri. Sergein kanssa harrastetaan nykyisin agilityä maksi ykkösissä, tokoa avoimessa luokassa ja pelastuskoirakokeita.

Emä on vielä haussa. Jos sinulla on sopiva narttu lue alhaalta "Jalostustarjoukset" -kohta ja ota yhteys esim. Karvaturreissa Kendra -nimimerkillä liikkuvaan henkilöön.

Syntyneet pentueet

collie-smooth collie-smooth collie-smooth

Ensimmänen pentue
Toinen pentue
Filyra's Like My Style & Wolftame's Made of Gold ?
Isä & Emä
s. 00.00.2011
s. 00.00.2011
0+0
0+0

Jalostus- ja Ostotarjouksen tekeminen

Huomaathan, että kaikki koirat ovat virtuaalisia.

Jalostustarjousta jättäessäsi kirjoita uroksesta/nartusta enemmän, kuin sivuilla valmiiksi oleva luonne. Koiran kisasuunnitelmat, koiran valionarvot, mahdollisesti edelliset pentueet, kisalajit ym. ovat tärkeitä juttuja jotka haluan tulevan ilmi. Pentue voi syntyä joko minun tai sinun kennelnimesi alle, mutta molemmat ovat nimissä ja muussa suunnittelussa mukana. Jalostustarjouksen voi jättää karvaturrit.net iin tai sähköpostiin.

Ostotarjousta jättäessäsi ota huomioon se, että haluan mahdollisimman tarkan kisa- ja sivunäytön. Arvostan huolella tehtyjä kenneleitä, missä koira on sopiva määrä. Ota huomioon myös se, riittääkö sinulla aikaa pennulle ja sen kisautukselle. Pentua ei mielellään saisi laittaa kiertoon. Ostotarjouksen voi jättää sähköpostiin tai karvaturrit.net iin. Kirjoita tarjous huolella ja tarkasti, sekä tuo ilmi tulevaisuuden suunnitelmia, jalostusaikeet, kisalajit ja hieman tietoa kennelistä. Voit myös kertoa miksi haluat juuri Fummenin kasvatin.

1. Kasvattia ei saisi mielellään laittaa kiertoon. Jos joudut kuitenkin luopumaan kasvatistani, otathan ensin yhteyttä minuun!
2. Koiraa käytetään jalostukseen vasta, kun se on väh. 2 lajin valio, sillä on BH-koe suoritettuna ja näyttelyistä arvosanana erittäin hyvä tai erinomainen.
3. Kasvattien haluaisin kisaavan jossakin käyttölajissa.
4. Koiran jalostuksesta tulee keskustella minun kanssani.
5. Koiran kuviin en laita mitään muita vaatimuksia, kun sen, että koiran kuvat eivät saa olla käytössä jo jollakin toisella ja kuvat ovat luvalliset.
6. Toivoisin tietoa kasvattieni kisaurasta ja muusta eli raportoidaan tasaisin väliajoin.
7. Koirien tiedoista tulevat ilmi seuraavat asiat, virallinen nimi, syntymäaika, emä, isä, sukupuoli, kasvattaja linkitettynä. Tietojen muuttaminen on kielletty.